lauantai 26. marraskuuta 2016

Tuulivoimalat haittaisivat antennitelevision näkyvyyttä Muhoksella

Pyhänselkään suunnitellut tuulivoimalat aiheuttaisivat ongelmia antennitelevision näkyvyyteen Digitan verkossa Muhoksella. Tuulivoiman suunnittelualue sijoittuu Digitan Kiimingin lähetysaseman ja Muhoksen keskustan väliin.

Television radiosignaali ei läpäise tuulivoimalan lapoja tai tornia.Tuulivoimalan tornien halkaisija on useita metrejä. Näin ollen ne taloudet, jotka osuvat juuri lähetysaseman ja tuulivoimalan tornin muodostaman linjan taakse, tulevat todennäköisesti kärsimään pysyvästi heikosta tv-signaalista. 

Kuvaan on värjätty punaisella katvealue, jota ongelma tulisi koskettamaan Muhoksella.

Pyöriessään tuulivoimalan lapa katkaisee tv-signaalin ja vastaanottimessa se näkyy kuvan nykimisenä, pikselöitymisenä tai häviämisenä tuulivoimalan pyörimisnopeudesta riippuen, tyypillisesti noin kerran sekunnissa. Tämä muistuttaisi television katsojia Muhoksella tuulivoimaloiden olemassa olosta joka ilta sekunnin välein.

Ongelmia televisiosignaalin näkyvyyteen on aiheutunut esimerkiksi Kaskisissa ja Raahen Kopsan alueella. Raahessa ei suinkaan pitänyt näin käydä. Tuulivoimaloiden mahdolliset häiriöt televisiosignaaliin selvitetään osana ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Kopsan tuulivoima-alueen arviointiselostuksessa luvattiin, että häiriöt ovat epätodennäköisiä. Todellisuudessa häiriöitä on Raahessa esiintynyt jopa 13 kilometrin päässä tuulivoimaloista.

Ongelmien korjaus ei ole halpaa. Raahessa häiriöistä saatiin aikaan lihava riita, jonka selvittely jatkui pitkään. Digitan mukaan lähetysasemien siirtäminen tai uusien täyteläheteasemien rakentaminen ei ole heidän vastuullaan, vaan häiriön aiheuttajan.

Digitan Kiimingin lähetysaseman kattavuusalue. Kuva: www.digita.fi

Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö Suomen tuulivoimayhdistys varoittaa tuulivoimaloiden vaikutuksesta tv-signaaliin. Yhdistys huomauttaa, että asia kannattaa huomioida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tuulivoimahankkeiden suunnittelussa.

Markus Littow

10 kommenttia:

  1. Kovin paljoa en televisiota katso, mutta tähän se loppuisi se vähäkin. Kenenkään hermot eivät kestä räpsymistä sekunnin välein. Eipä uskoisi kuinka paljon haittoja myllyt toisivat - kannattaa miettiä muhoslaisten tätä ihan perusteellisesti!

    VastaaPoista
  2. On viisasta selvittää etukäteen kaikki tuulivoimaloiden haittavaikutukset ja tiedottaa niistä kuntalaisille. Siinä vaiheessa, kun myllyt ovat pystyssä, on vaikea painaa peruutusnappia.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä. Mutta kun Suomen kunnissa omaksuttu tyyli on, että aluksi runnotaan tuulivoimateollisuusaluekaava läpi mahdollisimman nopeasti tutkimatta mitään.

    Sitten tuulivoimayhtiö palkkaa YVA-selvityskonsultit, joilta tulee vain tuulivoimala-aluetta puoltavia lausuntoja. Jos konsulttiyhtiö antaisi vastustavia lausuntoja, tuulivoimayhtiö ei varmasti käyttäisi enää samaa konsulttiyhtiötä seuraavalla potentiaalisella tuulivoimala-alueella.

    VastaaPoista
  4. Tuota... ei esiinny tällaista ongelmaa esim kaupungeissa, betonitalojen väleissä.
    Ihmeellistä että paikallaan olevat lavat estävät signaalin.
    Hieno piirrros kyllä. Johan tuo on vakuuttava tekninen speksi :)

    VastaaPoista
  5. Toki se signaali etenee esim. heijastumalla, mutta ei silloinkaan ilman vaurioita, eli heikentyneenä. Mutta ilman muuta on tilanne on parempi kun lavat ei liiku.
    Luepa tuo tuulivoimayhdistyksen raportti, joka pohjautuu VTT:n tutkimukseen aiheesta(linkki muistaakseni löytyy siitä).

    Jokatapauksessa kyllähän nuo käytännön elämän esimerkit kertoo, että tuulimyllyt ei ole missään ainakaan parantaneet signaalin laatua. Nuo YVA selvityksetkään ei välttämättä ole pitäneet paikkaansa. Raahe ei ole ainoa paikkakunta, jossa viestintäviraston on täytynyt puuttua peliin.
    Ja kansalaisen käynnistämät valitusprosessit eri asioista on pitkiä, niin miksi vaivautua ottamaan edes riski, tuulivoimaloista saatava kokonaishyöty on kuitenkin surkea.

    VastaaPoista
  6. http://m.iltalehti.fi/uutiset/201611232200031427_uu.shtml?_ga=1.155913721.354577062.1477314856
    kyllä tämä hillitsee ettei joka paikkaan myllyjä rakenneta, varsinki verorahoilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin, järki tosiaan sanoisi, että nyt ei kannatta hötkyillä tuulivoimakaavoituksessa. Muhoksen kunnanhallitus näyttäisi olevan toista mieltä, kun tuulivoimala-asia on listalla 29.11.2016 kokouksessa.

      Poista
  7. Onhan toki muitakin lähetysasemia, kuten Dna:lla Tyrnävällä ja Kiimingin tien varressa. Näkyvät Oulujokivarressa hyvin, mutta vaatii maksullisen katselukortin. Näkyvyysalueen voi katsoa Dna:n sivuilta.

    VastaaPoista
  8. Kyllä, tyrnävällä DNAn lähetin. Ja katselukortin voi todellakin ostaa. Mielestäni kansalaisella pitää olla kuitenkin valinnanvapaus tässäkin asiassa, osa ihmisistä ei ehkä halua maksaa katselukorteista YLE-veron lisäksi.
    Sotii jokseenkin ainakin omaa oikeustajuani vastaan, että joku tulee ja pystyttää myllyt signaalin eteen ja sen vuoksi pitäisi ostaa katselukortti omalla kustannuksella.

    VastaaPoista