torstai 29. lokakuuta 2020

Totta vai tarua? – Puntarissa tuulivoiman markkinointipuheet


Tuulivoimaa markkinoidaan vakiintuneilla lauseilla. Niitä oli mahdollisuus päästä kuulemaan myös Tuulikolmio Oy:n infotilaisuudessa Muhoksella tiistaina 27.10.2020.
 
Seuraavassa tekstissä puntaroin markkinointipuhetta, jolla tuulivoimaa myydään kuntapäättäjille ja maanomistajille.
 
1.    Tuulivoimayhtiö maksaa yhteisöveroa kuntaan – TARUA
 
Tuulivoimayhtiöt eivät useinkaan maksa yhteisöveroja. Tähän on kaksi syytä. Niin sanotun mankala-periaatteen vuoksi tuulivoimayhtiöt voivat ostaa tuottamansa energian omakustannushintaan. Lisäksi useimmat tuulivoimayhtiöt siirtyvät pian tuulivoimatuotannon alettua ulkomaiseen omistukseen. Kummassakaan tapauksessa tuulivoimayhtiölle ei kerry lainkaan Suomessa verotettavaa tuloa.
 
2.    Tuulivoiman rakentaminen luo työpaikkoja kuntaan – TARUA

Tuulivoimahankkeita toteutetaan samojen, usein ulkomaisten tuulivoimatoimijoiden toimesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen, ja niiden suunnitteluun liittyvä konsultointi ovat erikoisosaamista, jollaista ei joka kunnasta löydy.

Tuulivoiman rakennusaikana paikalliset maansiirtourakoitsijat voivat saada töitä, mutta maatöiden osuus hankkeen kokonaiskustannuksista on hyvin marginaalinen.
 
Tuulivoimalat halutaan rakentaa olemassa olevien metsäteiden varteen sekä lähelle sähkölinjoja. Kuva: Pixabay

3.    Tuulivoimaloista maksetaan maanomistajille vuokratuloa – TOTTA
 
Tuulivoimaloista maksetaan maanomistajille vuokratuloa tai muita korvauksia noin 10 000 euroa vuodessa tuulivoimalaa kohden.
 
Suosittelen kuitenkin maanomistajille, että he säästävät saadut vuokratulot sekä sijoittavat ne hyvin.
 
Jos tuulivoimayhtiö hakeutuu konkurssiin tuulivoimaloiden käyttöiän päättyessä, jäävät tuulivoimaloiden purkukustannukset maanomistajien maksettavaksi. Purkukustannukset lasketaan sadoissa tuhansissa euroissa.

4.    Tuulivoimaloista maksetaan kiinteistöveroa kuntaan – TOTTA
 
Tuulivoimaloista maksetaan kiinteistöveroa, joka on nykyisin ns. voimalaitosveroa. Korkein mahdollinen kiinteistöveroprosentti on 3,1 prosenttia.
 
Tuulivoimaloiden verotusarvoa laskettaessa ei kuitenkaan huomioida niiden kalleinta osaa, eli turbiinia. Tuulivoimatoimijat usein myös unohtavat mainita, että tuulivoimalan verotettava arvo alenee joka vuosi 2,5 prosenttia. Siksi myös tuulivoimaloista maksettava kiinteistövero laskee vuosittain.
 
Julkisuudessa on arvioitu, että yksi tuulivoimala tuottaisi jopa 30 000 euroa kiinteistöveroa vuodessa. Tarkasteltaessa kiinteistöverokertymiä eri paikkakunnilla, ovat toteutumat noin 20 000 euron tasolla.
 
5.    Tuulivoimaloiden rakentaminen parantaa tieverkkoa – TOTTA

Tuulivoimaloiden rakentaminen vaatii kestävää tieverkkoa, jotta niillä voidaan kuljettaa tuulivoimaloiden painavat komponentit sekä niiden pystytyksessä tarvittava raskas kalusto. Tieverkon paranemisesta on hyötyä esimerkiksi metsätaloudelle.

On syytä muistaa, että tuulivoimaloiden läheisyydessä kuten metsäautoteillä liikutaan kuitenkin vain omalla vastuulla. Muun muassa sisäministeriö on varoittanut, että tuulivoima-alueilla liikkuminen on vaarallista.

6.    Tuulivoima-alueille rakennetaan kiinteät verkkoyhteydet – TOTTA
 
Tuulivoimaloita ohjataan etäyhteydellä, jolloin ne tarvitsevat toimivat kiinteät verkkoyhteydet. Verkkoyhteyksien rakentamisesta voivat hyötyä myös lähiseudun asukkaat.
 
Tämä lupaus sai vienon hymyn kuulijan kasvoille. Meillä Muhoksella on jo valokuituyhteys.
 
7.    Tuulivoimaa tuotetaan nykyisin kokonaan ilman yhteiskunnan tukea – TARUA
 
On totta, ettei syöttötariffijärjestelmään enää oteta uusia tuulivoima-alueita mukaan. Syöttötariffia kuitenkin maksetaan jo olemassa oleville tuulivoima-alueille vuosittain satoja miljoonia euroja. Syöttötariffituen kokonaissumma noussee vuoteen 2030 mennessä kolmeen miljardiin euroon.
 
Lisäksi tuulivoiman tuotantoa tuetaan nykyisin teknologianeutraalilla uusiutuvan energian tuella. Uuden tukijärjestelmän tuet on myönnetty tarjouskilpailun perusteella tähän mennessä pelkästään tuulivoiman tuotantoon.
 
Tuulivoimatuki on edelleen huomattavaa suhteutettuna esimerkiksi tuulivoimaloista maksettaviin kiinteistöveroon sekä maanvuokriin.
 
8.    Tuulivoimarakentaminen nostaa kiinteistöjen arvoa – TOTTA & TARUA
 
Tuulivoimarakentaminen voi nostaa niiden maa- ja metsäkiinteistöjen arvoa, joilla tuulivoimalat sijaitsevat. Sen sijaan useiden eri kiinteistövälittäjien arvioiden mukaan asuinkiinteistöjen arvo laskee tuulivoimaloiden läheisyydessä jopa 30-40 prosenttia.
 
9.    Tuulivoimalat ovat merkittävä paikallinen investointi – TOTTA & TARUA
 
Tuulivoimalat ovat merkittävä investointi siinä mielessä, että harvoin kunnissa rakennetaan muutoin yli sadan miljoonan arvoisia tuotantolaitoksia. Tuulivoimainvestoinnit eivät kuitenkaan ole aluetalouden kannalta merkittäviä, koska tuulivoima-alueille ei synny työpaikkoja eikä tuulivoiman tuotannosta makseta veroja.


Elisa Savolainen

perjantai 23. lokakuuta 2020

Avoin kirje Muhoksen kunnanhallitukselle ja maanomistajille

Meille on kantautunut tieto, että suunnittelette jälleen tuulivoimalaitoksen rakentamista tänne Suokylän perukoille, tällä kertaa Lamun metsätien varteen. 

Tiedättekö te, mitä olette tekemässä? Haluatteko jäädä historiaan henkilöinä, jotka pilasivat Muhoksen ainutlaatuisen luonnon ja maiseman ja viittasivat kintaalla demokratialle, paikallisille asukkaille ja yrityksille? 

Valtuustohan on linjannut, että ei ole tarvetta tuulivoimaselvitykselle ja rakentamiselle, joten tuulivoimaa ajavat henkilöt toimivat vastoin tätä poliittista linjausta.

Kirjoittajat vastustavat tuulivoiman rakentamista maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitetulle alueelle. Kuva: Anna Saari


Me elämme täällä luonnon kanssa ja sen keskellä. Yrityksemme on rakentanut, raivannut ja viljellyt maata ja kasvattanut karjaa täällä kaksikymmentä vuotta. 

Tuulivoimakäyttöön suunniteltu Lamun alue on kaavoitettu maa- ja metsätalousalueeksi, ei voimalaitosalueeksi. 

 

Maakuntakaavassa on osoitettu alueet tuulivoimalle, ja Muhoksella niitä ei ole. 

 

Meidän kuntalaisten täytyy voida luottaa perusasioiden pysyvyyteen, kun investoimme ja rakennamme alueella. Me emme rakentaisi talojamme ja työpaikkojamme voimalaitosten viereen. 


Nyt te aiotte tehdä arvottomaksi maamme, tyhjäksi ponnistelumme. Haaveilette isoista rahoista, mutta paikalliset ihmiset eivät teitä kiinnosta. Teitä ei kiinnosta, miten tuulivoima vaikuttaa meidän elämäämme ja työhömme. Kukaan ei ole kysynyt, mitä mieltä me paikalliset asukkaat olemme tuulivoimasta. 

 

Tuulivoimarakentamisen vaikutus ulottuu laajalle lähialueille suoranaisena haittana, ja maisemahaitta ulottuu jopa kymmenien kilometrien säteelle. Lisäksi alueella on uhanalaisten eläinten populaatioita, joita rakentaminen ja tuulivoima-alue häiritsee.


Maanomistaja, oletko ajatellut, että jos vuokraat maasi tuulivoimakäyttöön, miten se voi vaikuttaa alueen asukkaiden elämään negatiivisesti? Tuulivoimaloiden lähellä elävät joutuvat sietämään maisemassaan voimaloiden ropelleja, valoja ja melua. Alueen luonnontila muuttuu pysyvästi sukupolvien ajaksi. 


Emme vastusta tuulivoimaa energiamuotona sinänsä, mutta vastustamme sen sijoittamista satunnaisesti haja-asutusalueelle tai maa- ja metsätalouskäyttöön tarkoitetulle alueelle. 

 

Tuulivoimarakentaminen on aina niin merkittävä asia, että se vaatii maakuntatason kaavamuutoksen ja laajan ympäristövaikutusten arvioinnin. 


Meille on tullut selväksi, että kunnan talous on tiukilla. Viekää palvelut, mutta älkää viekö viimeistä, mitä meillä täällä syrjässä on jäljellä: hiljaisuutta. 

 

Me osaamme elää luonnon kanssa. Me emme hyväksy, että kukaan lyhytnäköisessä rahantarpeessaan tuhoaa meidän maailmamme. 

 

Olemme rakentaneet asumuksemme ja elämämme tänne, koska haluamme elää ja tehdä työtä luonnon rauhassa. Kunnioittakaa sitä.  


Anna Saari

Juha Räisänen

Karho-ojan karjatila Oy

 

Kirjoitus on julkaistu Tervareitissä 22.10.2020.