sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Tuulivoimateollisuus pilaa merkittävät maisema-alueet

18.11.2021 valmistui Valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet -inventointi. Mukana ovat Oulujokilaakson kulttuurimaisemat, Rokuanvaaran maisemat sekä Manamansalon kulttuurimaisemat. Rokua Geopark -alueen yritystoiminnan kehittämiseen perustettu Humanpolis Oy peräänkuulutti jo tässä lehdessä maisemastatuksen hyödyntämistä alueen markkinoinnissa. Sitä voi täydestä sydämestä kannattaa.

Tuulivoimalailla voitaisin vähentää tuulivoimateollisuuden haittoja ympäristölle ja ihmisille. Kuva: Anna Saari


On kuitenkin surullista todeta, että ainutlaatuiset maisemamme ovat uhanalaisia: tuulivoimateollisuuden kultaryntäys on jo pilannut Oulujärven maisemat, eivätkä menetykset jää siihen. Utajärvellä ja Vaalassa on vireillä lukuisia tuulivoimahankkeita, Muhoksellakin yksi — aivan valtakunnallisesti merkittävän Oulujoen kulttuurimaiseman tuntumassa. On käsittämätöntä, että tällainen on mahdollista.

Tuulivoimakaavoissa systemaattisesti vähätellään tuulivoiman maisemavaikutuksia. Tuulivoimahankkeita suunnitellaan kiireellä ja kuntatalouden näkökulma edellä, jolloin maankäytön todelliset vaikutukset jäävät huomiotta. Maankäytön suunnittelija, arkkitehti Elina Siltasalmi mainitsee tästä lausunnossaan maankäyttö- ja rakennuslain luonnoksesta 7.12.2021 (lausuntopyynnön diaarinumero: VN/279/2018). Olen Siltasalmen kanssa samaa mieltä, että tuulivoimaa ei voi rakentaa kaiken muun kustannuksella. Kaavoittajilla onkin suuri vastuu hiljaisten alueiden, viherrakenteen, kulttuuriympäristöjen, luonnonsuojelualueiden, luonnon monimuotoisuuden, lajien säilymisen, maisema-alueiden, loma-asumisen ja matkailun turvaamisesta.

Teollisuutta kaavoitettaessa toiminnan todelliset ympäristövaikutukset pitää olla tiedossa. Myös tuulivoiman osalta suunnittelun tulee perustua todellisiin vaikutuksiin eikä teoreettisiin mallinnuksiin. Vaikutusarvioiden tulee olla puolueettomien arvioitsijoiden laatimia. "Jokaisen maankäytön suunnittelijan tulee olla myös tuulivoimakaavoituksen osalta tietoinen vaikutuksista lajeihin. Liian usein vaikutuksia peilataan vain ihmisiin ja mitataan etäisyyttä ihmisasumuksiin tai loma-asutukseen, vaikka metsät ja suot ovat täynnä asukkaita (lajeja). Normaalisti, kun teollisuutta kaavoitetaan, täytyy olla VARMA vaikutuksista ja yhteisvaikutuksista. Tuulivoimakaavoitusta koskevia asiakirjoja lukiessa tulee vaikutelma, että edetään puolittain arvauspelillä. Vaikutuksia vähätellään ja suorastaan kiistetään", Siltasalmi kirjoittaa.

Humanpoliksen Mikko Kiuttu on lausunut, että Geopark-status ei ole este tuulivoiman rakentamiselle. Se, että jossakin on tehty sellainen pöljyys, että on annettu rakentaa tuulivoimaa Geopark-alueelle, ei tarkoita, että meidän kannattaa Oulujokilaaksossa tehdä sama virhe. Maisemamme ovat VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVIÄ. Haluammeko säilyttää ne myös tuleville sukupolville?

Tuore kansalaisaloite TUULIVOIMALAKI — tuulivoimateollisuudelle RAJAT ehdottaa, että Suomen etujen sekä kansalaisten ja maanomistajien oikeusturvan takaamiseksi tulisi säätää erityinen tuulivoimalaki. Näin voitaisiin vähentää tuulivoimateollisuuden aiheuttamia haittoja ympäristölle ja ihmisille.

Tuulivoimalakiin tulisi aloitteen mukaan määritellä tuulivoimateollisuudelta kielletyt alueet, joita olisivat mm. Unescon maailmanperintökohteet, Natura-alueet ja valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet. Unescon maailmanperintökohteet sekä valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet tulisi suojata siten, että tuulivoimaloiden etäisyys niistä olisi vähintään 20 km. Tuulivoimaloita ei myöskään saisi sijoittaa kolmea kilometriä lähemmäs asuinrakennuksia (vakituiset ja vapaa-ajanasunnot) ilman kiinteistön kaikkien omistajien ja asukkaitten kirjallista suostumusta.

Tervareitissä kerrottiin 20.1.2022, että tuuliteollisuusaluetta ympäröivien kiinteistöjen maanomistajat ovat huolissaan oikeuksiensa toteutumisesta. Tuulivoimalaki-aloitteessa esitetäänkin, että tuulivoimalaissa tulisi säätää tuulivoimaloiden ja valtakunnanverkon välisen johtokäytävän maa-alueelle maksettavaksi sama vuokrakorvaus kuin tuulivoimaloiden maa-alueelle sovitaan. Maanvuokraajien asemaa tulisi muutenkin vahvistaa mm. säätämällä vuokra-ajalle enimmäispituus.

Tuulivoimateollisuus on ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaa toimintaa. Siitä syystä tuulivoimalaki-aloite esittää, että teolliseen tuulivoimantuotantoon tulisi olla aina ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014, YSA 713/2014) mukainen ympäristölupa. Aloitteessa ehdotetaan myös, miten tuulivoimaloiden purku ja kierrätys hoidetaan kuntoon. Suosittelen lämpimästi allekirjoittamaan aloitteen! Suomeen tarvitaan tuulivoimalaki: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9532

Anna Saari


Muhos

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Tervareitin mielipidesivulla 27.1.2022.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti