Kuntavaaleissa sunnuntaina valitun uuden valtuuston enemmistö ei halua, että Muhokselle rakennetaan tuulivoimaa. 18 valituksi tulleista on täysin tai jokseenkin eri mieltä Tervareitin vaalikoneen väitteen "Tuulivoimaa saa rakentaa kuntaani" kanssa. Luvan tuulivoiman rakentamiselle antaisi viisi, ja neutraalin kannan väitteeseen on ottanut kolme uusista valtuutetuista. Yksi vaaleissa valituksi tulleista ei ole vastannut Tervareitin vaalikoneeseen.
Kuva: Pixabay |
Kielteisellä kannalla ovat kymmenen keskustan, kaikki viisi vaalikoneeseen vastannutta perussuomalaisten valtuutettua sekä kolme vasemmistoliiton valtuutettua. Myönteisellä kannalla taas ovat kaksi vasemmistoliiton, kaksi SDP:n sekä yksi keskustan valtuutetuista. Neutraalilla kannalla on yksi keskustan, yksi kokoomuksen sekä yksi sitoutumattomien valtuutetuista.
Vastavalittujen valtuutettujen tuulivoimakriittisyys käy ilmi myös Ylen ja Kalevan vaalikoneista. Niissäkin enemmistö vastanneista on ottanut kielteisen kannan tuulivoimaan. Tosin valituksi tulleet eivät ole vastanneet yhtä kattavasti Ylen ja Kalevan kuin Tervareitin vaalikoneeseen.
Vaaleissa äänestäjät eivät ole rankaisseet niitä valtuutettuja, jotka nykyisen valtuustokauden aikana ovat näkyvillä paikoilla valtuuston, kunnanhallituksen, teknisen lautakunnan sekä maankäyttö- ja kaavoitusjaoston puheenjohtajina edistäneet tuulivoima-asiaa Muhoksella. Heistä jokainen uusi valtuustopaikkansa.
Äänestäjien viesti on kuitenkin selvä, vaaleissa haluttiin antaa ääni sellaisille ehdokkaille, jotka ilmaisivat tuulivoimakriittisyytensä kampanjan aikana. Siksi vaalituloksen tulee näkyä siinä, miten tuulivoimaan kunnassa jatkossa suhtaudutaan.
Onkin syytä onnitella uusia valtuutettuja, Muhosta ja muhoslaisia hyvästä vaalituloksesta!
Elisa Savolainen
*Tervareitin vaalikone on jo suljettu, eikä kirjoituksessa siksi ole linkkiä vaalikoneeseen.
Minusta nämä oli kunnallisvaalit,ei tuulivoimalavaalit,ei mitää järkeä nostaa tuota asiaa nyt esiin,mutta jos sulla ei oo muuta tekemistä kuin valittaa,niin tutki rauhassa tuulivoimala tilastoja,se voi tulla esille uudestaan,katotaanpa sitten miten menee,,mutta uudella valtuustolla on paljon asioita ratkottavana,ei tuulivoimala ole ensi asia,mutta se voi tulla muhokselle,katotaanpa sitten,anna sen nyt olla jo,jossakin on sinunki sähköä saatava.
VastaaPoistaKuules, anonyymi. Tiedetään, että Muhoksen valtuustolla on paljon työtä ja tärkeitä asioita listalla mutta kyllä tämäkin on yksi tärkeä asia suurelle osalle muhoslaisista. Tätä ei saa vähätellä! Tuulivoiman vastustajilla on paljon syitä, miksi tuulivoima ja Muhos ei yksinkertaisesti sovi yhteen. Jos et vielä tiedä miksi kannattaisi tutustua vaikkapa tähän blogiin perusteellisesti.
PoistaSähköä me Muhoksella saadaan vesilaitoksesta yli oman tarpeen eli ollaan vastuumme kannettu sähkön tuottamisessa! Kiitos!
Hyvä näin! Toivotaan todella, että valtuutetut eivät ole takinkääntäjiä tai tuuliviirejä.
VastaaPoistaTuulivoimala ei tuu ensin valtuuston,mitenköhän nuo Kalajoella ja. Simosta yn muualla ovat hengissä ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa,annetaa olla tämä asia siihen asti kun tulee tuulivoimala asia uudelleen esiin,jos tulee,uusi valtuusto kohta alkaa toimii ja paljon on tärkeitä asioita tulossa,antakaa rauha valtuustolle pyydän,kiitos
VastaaPoista