tiistai 23. helmikuuta 2021

Muhoksella sarvipäitä sammakoita ja kummaa tuulivoimapolitiikkaa

Vanhaa sanontaa sarvipäisistä sammakoista mukaillen taas on Muhoksella muutakin kummaa. Valtuustoaloite tuulivoiman kaavoittamisen kieltämisestä on valmistelussa keikahtanut esitykseksi koko kunnan kattavan tuulivoimakaavan valmistelusta. 

Teknisten palveluiden viranhaltijoiden valmistelema esitys hyväksyttiin maankäyttö- ja kaavoitusjaostossa, mutta hallituksen käsittelyssä viikko sitten maanantaina esitys ei mennyt sellaisenaan läpi, vaan se palautettiin uudelleen valmisteluun äänestyksen jälkeen (äänin 4-3). 

Uudelleenvalmistelun evästykseksi annettiin, että tuulivoimakaavassa on määriteltävä riittävät etäisyydet tuulivoimaloista asutukseen (5 km) sekä maakunnallisesti ja valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (10-20 km). Lisäksi esityksessä pitäisi huomioida tuulivoiman terveysvaikutukset.

Muhos tunnetaan sarvipäisistä sammakoista ja kummallisesta kuntapolitiikasta. Kuva: pixabay.com
On poikkeuksellista, ja myös hyvän hallintotavan vastaista, että valtuustoaloite käännetään valmistelussa täysin alkuperäisen tavoitteensa vastaiseksi. Olisikin mielenkiintoista tietää, millä poliittisella ohjauksella virkamiehet tässä tuulivoima-asiassa hääräävät. 

Ihan yksittäisten virkamiesten päähänpistosta tuskin on kyse, sillä asetutaanhan tällä esityksellä täysin vastaan demokraattisesti valittujen luottamushenkilöiden kantaa.

Kuten esittelytekstissäkin tuodaan ilmi, kunnassa ei ole tehty strategiatason päätöstä siitä, rakennetaanko kuntaan tuulivoimaa vai ei. Edelleen voimassa on valtuuston päätös, ettei kunta itse selvitä tuulivoiman rakentamisen mahdollisuuksia alueellaan.

Esittelytekstissä kuitenkin todetaan, ettei valtuuston päätös rajaa yksityisten yritysten tuulivoimaselvityksiä Muhoksella. Näitä onkin käynnissä useampia.

Lisäksi kerrotaan, että maakuntatasolla on käynnissä TUULI-hanke, jossa on tarkoitus kartoittaa tuulivoimarakentamiseen soveltuvia alueita. Muhos on tässä TUULI-hankkeessa mukana, vaikka hämäräksi on jäänyt, kuka ja milloin on hankkeeseen osallistumisesta kunnassa päättänyt. 

Kun tiedossa on, että tuulivoimarakentamista selvitetään sekä yksityisten että maakunnallisten toimijoiden taholta, tuntuu erikoiselta, että kunnassa ehdoin tahdoin halutaan käynnistää myös oma kaavoitustyö. Väistämättä tulee mieleen, että tässä tehdään päällekkäistä työtä ja tuhlataan siten kunnan resursseja.

Vasta kuntaan valitulla arkkitehdillä olisi varmasti työtä myös oikeissa töissä, eli kunnan vetovoimaa vahvistavan kaavoituksen parissa. Tuulivoimakaavoituksen valmistelu on resurssien hukkaamista myös siksi, että tuulivoimaa vastustavat kunnassa laajasti niin luottamushenkilöt kuin kuntalaisetkin. 

Olisi toivottavaa, että kuntalaisten vahva kanta otettaisiin vihdoin tosissaan myös ylintä kuntajohtoa myöten. Kuntalaisten laaja vastustus tuulivoimakaavoitukselle on nähtävillä kuntalaisaloitteen allekirjoittajien määrässä. Tätä kirjoitettaessa aloitteen on allekirjoittanut jo yli 300 kuntalaista. 

Kuntalaisaloitteeseen kerätään edelleen allekirjoituksia. Allekirjoittamalla aloitteen voit tukea myös uudelleen valmisteltavaksi palautetun samansisältöisen valtuustoaloitteen oikeansuuntaista käsittelyä. 

 

Elisa Savolainen

 

  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti