Muhoksen tuulivoimahankkeet

Pyhänselän tuulivoimahanke

Muhoksen kunta suunnittelee 20 tuulivoimalaa Pyhänselän alueelle. Alue sijaitsee Oulujoen pohjoispuolella Ylikiimingintien molemmin puolin.

Suunnittelualueen läheisyydessä sijaitsee Päivärinteen 1 500 asukkaan asutuskeskittymä, jota on juuri laajennettu Päivänpaisteenmaan uuden asutusalueen kaavoituksella.
Lähiseudun asukkaille tuulivoimalat toisivat merkittävän terveys-, melu-, välke- ja maisemahaitan.

Suunnitellun tuulivoima-alueen merkittävin maisemahaitta ulottuisi koko Oulujokivarteen Päivärinteeltä Muhoksen keskustaan ja aina Leppiniemeen asti. Tuulivoimalat tuhoaisivat Oulujokivarren valtakunnallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman.

Pyhänselän korkeusasema on 80-90 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on ympäröivää lakeutta noin 50 metriä korkeammalla. Yli 200-metriset tuulivoimalat näkyisivät jopa 35 kilometrin päähän.

Suunnittelualueen läpi kulkee Tervareitistön latu- ja retkeilyreitit. Alueen sisään jäävät Kallioselän kämppä sekä Joutensuon, Tervajärven ja Matkajärven laavut.
Tervareitistö on yksi Rokua UNESCO Global Geoparkin retkikohteista. Maakuntakaavassa alue on merkitty osittain virkistysalueeksi.

Ahmosuon lentokentälle Oulun Hangaskankaalle on suunnittelualueelta matkaa alle kymmenen kilometriä.

Muhoksen kunnanhallituksen jätettyä marraskuussa hyväksymättä Pyhänselän hankkeen kaavoitussopimuksen tuulivoimatoimijan kanssa ei hankkeen esiselvitystä aloiteta. Hanke on kuitenkin mukana Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavan tarkastelussa, josta valmistuu selvitys vuoden 2017 alussa.


Muhosperän tuulivoimahanke

Muhoksen kunta suunnittelee vuokraavansa Muhosperässä sijaitsevan Ponkilan metsätilan Windpower Lakeus Oy:lle tuulivoiman tuotantoon.

Ponkilan 300 hehtaarin metsätila sijaitsee Itä-Muhoksella noin seitsemän kilometrin päässä Muhoksen keskustasta Kirstinäntien varressa. Alueen läpi virtaa Muhosjoen sivuhaara Poikajoki.

Vuokra-alueen sisään jää yksi vapaa-ajan asunto. Lisäksi kahden kilometrin säteellä vuokra-alueesta sijaitsee 30 vakituista tai vapaa-ajan asuntoa, joista osa Muhoksen, osa Utajärven puolella.

Vuokra-alue kuuluu Rokua Geopark-alueeseen, jonka maankäytön lähtökohtana tulisi olla matkailu- ja virkistyskäyttö, luonnonsuojelu sekä metsätalous.

Vuokra-alueella harrastetaan metsästystä, kalastusta ja moottorikelkkailua. Alueen läheisyydessä sijaitsevat Isterinkosken ja Liimanninkosken luontokohteet sekä lehtojensuojelualueita.

Vuokra-alueen rajalta alle kolmen kilometrin päässä Utajärvellä sijaitsee Ilmatieteenlaitoksen säätutka, joka on ainoa laatuaan Pohjois-Pohjanmaalla.



* 7.12.2016 klo 10.02 lisätty tieto Muhoksen kunnanhallituksen marraskuisesta päätöksestä sekä hankkeen kuulumisesta Pohjois-Pohjanmaan 3.vaihemaakuntakaavan tarkasteluun.

* 16.1.2017 lisätty tiedot sekä kuva Muhosperän tuulivoimahankkeesta.

3 kommenttia:

  1. Suunnitelmissa ollut tontin varaus päivärinteeltä, mutta taidetaanpa katsella ympäristökunnista...

    VastaaPoista
  2. Meillä sama juttu. Oltiin aateltu tontin ostoa uudelta alueelta Päivärinteeltä (Päivänpaisteenmaa), mutta nyt suunta vaihtuu mahdollisesti Kiiminkiin.

    VastaaPoista
  3. No nyt ei ole hätää, toinenkin tuulivoimahimmeli torpattu Muhoksella. Kolmatta ei tule! Tervetuloa uudet asukkaat upeaan Oulujoen maisemaan! Päivänpaisteenmaan tonteista ensimmäiset varattu!

    VastaaPoista