tiistai 13. joulukuuta 2016

Tuulivoima ei ole kunnalle rahasampo 

Tervareitissä 9.12.2016 Muhoksen kunnanvaltuutettu Eero Suomela (vas.) harmitteli kunnan menettäneen merkittävästi tuloja, kun Pyhänselän tuulivoimahanke on laitettu jäihin. Lisäksi hän piti tuulivoiman vastustamista turhana pelon lietsomisena. 

On huolestuttavaa, että kuntapäättäjällä on näin puutteellista ja osin väärääkin tietoa tuulivoimasta. 20 tuulivoimalan yritys ei olisi missään tapauksessa tuonut kuntaan Suomelan mainitsemia 400 000-500 000 euron tuloja vuodessa.

Kuva: pixabay.com

Tuulivoimaloista maksetaan yleistä kiinteistöveroa, ei voimalaitosveroa vesivoimaloiden tapaan. Muhoksen matalalla yleisellä kiinteistöveroprosentilla tuotto olisi ollut arviolta hieman yli 100 000 euroa ensimmäisenä vuotena. Tämän jälkeen kiinteistöverotuotto olisi laskenut vuosittain johtuen tuulivoimaloiden 2,5 prosentin ikäalennuksesta 

Esimerkiksi Ilmajoella tuulivoiman taloudelliset vaikutukset ovat olleet pettymys (Yle 7.9.2015). Muita verotuloja tuulivoimaloista kunnalle ei tule, sillä tuulivoimayritykset toimivat Mankala-periaatteella, eikä yrityksiin synny verotettavaa tuloa. 

Muhos ei hyötyisi yrityksestä, joka ei työllistä sen rakentamisvaiheen jälkeen, eikä maksa yhteisöveroa, mutta joka sen sijaa aiheuttaa vakavia haittoja lähiseudun asukkaille sekä muille elinkeinonharjoittajille. Uusia yrityksiä kuntaan tulisi saada tuulivoiman sijaan työvoimavaltaisemmalle, lähiseudun raaka-aineita hyödyntävälle bioenergia-alalle. 

Maan hallitus on päättänyt selvittää tuulivoimaloista aiheutuvat terveyshaitat ennen kuin uudesta uusiutuvan energian tuotantotuesta päätetään. Olisi suotavaa, että tuulivoiman terveyshaittoihin suhtauduttaisiin vastaavalla vakavuudella myös kuntatasolla, missä päätökset tuulivoiman kaavoituksesta tehdään. 

Pyhänselän tuulivoimahankkeen kaaduttua kunnassa on aihetta tyytyväisyyteen. Muhos säilyy vetovoimaisena asuinpaikkana, jonne uusia veronmaksajia houkuttelee maaseutumaisema ja luonnonrauha.  

Elisa Savolainen 


Kirjoitus on julkaistu Tervareitissä 13.12.2016



5 kommenttia:

  1. "Pyhänselän tuulivoimahanke on laitettu jäihin."

    Onko mahdollista, että tämä tuulivoimahanke palaa vielä pinnalle esim sen maakuntakaavan myötä? Onko tämä vasta yhden erän voitto? Pitääkö tästä vielä olla huolissaan?

    VastaaPoista
  2. On hyvin mahdollista, että hanke otetaan kunnassa vielä uudelleen valmisteluun esimerkiksi vaalikauden vaihtumisen jälkeen. Riski siihen on olemassa varsinkin, jos hanke hyväksytään tuulivoima-alueeksi 3. vaihemaakuntakaavaan. Kaavaluonnos tulee julkiseksi alkuvuodesta. Sitten olemme viisaampia. - Elisa

    VastaaPoista
  3. Rakentamisvaiheessakaan ei muhoslaisia olisi todennäköisesti juuri työllistetty, lukuunottamatta joitakin maansiirtofirmoja tmv. Monessa kunnassa rakentajat ovat tulleet ulkomailta, esim. Virosta. Jossain pohjoisen kunnassa tuulivoima-alueen lumityöt ovat käyneet tekemässä puolalaiset!

    VastaaPoista
  4. Ihmiset Pohjois- ja Länsi-Suomessa ovat pikkuhiljaa havahtuneet huomaamaan, miten valtavan riskin tuulivoimalat tuovat lähiseudun asukkaille ja luonnolle.

    Tuulivoimaseuduilla kiinteistökauppa pysähtyy, osa ihmisistä joutuu jättämään kotinsa ja alueen houkuttelevuus kärsii monin tavoin.
    Haluaako Muhos todella olla yksi tällainen kunta, joka lähtee viemään kyseenalaista tuulipuistohanketta eteenpäin?

    Entä jos asiat tehtäisiin fiksusti ja Muhos profiloituisi tuulivoimattomaksi, asukkaita kuuntelevaksi kunnaksi? Saataisiin Päivänpaisteenmaan tontit kaupaksi, ja lisääkin alueita voitaisiin kaavoittaa. Hyvä maine kuntalaisia kuulevana maaseutukuntana vetäisi väkeä kauempaakin. Muhos on vetovoimaista seutua kauniin luonnon vuoksi. Ei pilata tätä vetovoimaisuutta ratkaisulla, joka on kaikkea muuta paitsi taloudellisesti, sosiaalisesti tai kulttuurisesti kestävä. Meillä on vesivoima, joten ollaan siltä osin jo osallistuttu valtakunnan energiatalkoisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmajoella tuulihurmioon tuli viivästyksiä, kun kuntalaisaloite suojavyöhykkeestä laitettiin pöydälle ja se käsitellään hallituksen terveysselvityksen valmistumisen jälkeen kaavaehdotuksen kanssa yhtä aikaa:

      http://santavuori.blogspot.fi/2016/12/ilmajoen-kuntalaisaloite-kasiteltiin.html

      -pkv

      Poista